| Toukokuussa Roihikassa |
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Kesäloma? Lentoon?
Nyt on varattu ja maksettu reissu Lontooseen. Tuli huono olo jännityksestä. HYI! "Mitä jos jokin menee pieleen. Mitä jos kirjoitan jotain vääriin."
On sentään jotain hyvääkin tapahtunut: Kesäloma on alkanut (vaikkei siltä tuntuisikaan) ja kirsikat.Ei pelkästään kukat vaan marjat (jos ne nyt marjoja ovat), varsinkin marjat.
torstai 29. maaliskuuta 2012
Jalat paperilla, siivet selässä
Tosiaankin siitä taas on ehtinyt vierähtää turhan pitkä tovi, kun viimeksi tänne olen kirjoitellut mitään.
Oli jalkojen töhertely ilta pari viikkoa takaperin. Kutsuin kavereita kylään, käytiin saunassa, syötiin sushia ja lettuja. Illemmalla kuunneltiin kun Sintti luki meille kirjallisuutta ääneen ja me töhertelimme tämän jalkoja.
Kuvassa on pari minun jalkaa aiemmalta töherrys kerralta Sintin luona. Muut ovatkin Sintin jalkoja.
Kyllä mattoveitsi on kiva kaveri. Ainakin niin kauan, kun se ei leikkaa viivoitinta.
Ja sitten siipiin. Olen ajattellut viimeistään syksyllä levittää siipeni ja lähteä turvallisesta koti pesestä. Asuntoa olen ryhtynyt jo etsimään ja olen päättänyt sen että en mielelläni muuttaisi Helsinkiin enkä Vantaalle, eli Espoossa ajattelin pysyä. Ensin mietin että Kökkeliin en tahdo, mutta sielä olisi parvellisia nuorisosäätiön asuntoja, parvi olisi kiva.
Onneksi on vielä jonkin verran aikaa etsiä sopivaa.
Ja anteeksi laiskuuteni kirjoittamisessa. En jaksa ryhtyä korjaamaan lausevirheitä tai mitään muutakaan. Saa nähdä milloin seuraavan kerran tänne mitään tulen laittamaan...

tiistai 28. helmikuuta 2012
elämäni 18. talvi (jos niin voi sanoa)
Vuoden ajoista
Talvi on vuoden aika jolloin synnyin. Se on minulle tärkeä ja rakkain vuodenaika vuodesta. Kun sanon että on talvi, tarkoitan että on lunta ja pakkasta ja mielellään molempia PALJON. Talven keskikohta on helmikuussa, joten älkää helkutissakaan valittako sitä että saisi olla jo kevät.
Kevät saa alkaa maaliskuun puolesta välistä eteenpäin, sitten en valita. Talvet ovat yleensä alkaneet loskajaksolla, mutta ei parina viime vuonna, kuten ei tänä vuonnakaan. Kaikki loskaisuus on siis alku keväällä. Siksi pidän enemmän loppu keväästä, ei ole enää märkää, voi liikkua t-paidassa, uusia ja tuoreita värejä maailma täynnä.
Kesästä en pidä, koska on liian kuuma, kesäisin minusta siis tulee iltavirkku.
Alku syksykin on kiva, koska järvien vedet ovat edelleen lämpimiä, eikä ulkona ole liian kuuma liikkua päiväaikaan. Ruskasta pidän, koska kaikkialla värikkäitä lehtiä.
Säistä
En pidä helteistä, yli 25 astetta on minulle liikaa. Ei silloin voi muuta kuin olla sisällä tai rannalla uimassa. Ukkosesta pidän. Salamat ovat kauniita. Pentuna olin aina huolissani ukkosen aikaan, ajattelin kait aina että johonkin ihmiseen osuu.
Raekuurot ovat kivoja. Tekee aina pienten myrskyjen (ukkosta, kuurosateita, tuulta) aikaan mennä varpasilla ulos tanssimaan sadetanssia. Pidän siis kuurosateistakin. Pitkäkestoiset sateet eivät ole kivoja, ei silloin voi mennä ulos.
Lumipyryt ovat kivoja, tulee aina vaan mieleen että pitäisi olla laskettelulasit, jotta pystyisi nauttimaan pyrystä kunnolla.
Voiko siis todeta että pitäisin pelkästään siitä kun taivaalta tulee jotain voimalla? Voi ymmärtää niin, mutta rakastan yö taivasta, tekee aina mieli levittää viltti jonnekkin kauas kauvaloista ja muista kaupungin valoista, mutta ei sitä YKSIN voi tehdä. Mitä jos joku kumma humalainen hörhö tulee...
Muita kuulumisia
Skypeen on tullut luotua tunnukset, seuraavaksi tumblriin. Kaikea jännää on tapahtunut mutta niitä on liikaa muistettavaksi. Pitäisi tosiaankin päivittää PALJON useamminkin.
Kävin kyllä Helsinki Burlesque Festival 2012. Siellä näin paljon, mutta en silti mitään XD. Näin paljon ihmisiä ja tutustuin muutamiin. Toivottavasti tapaan heitä vielä jossain. On kumma jos en.

maanantai 2. tammikuuta 2012
Tyhjyys
Kun katsoo jotain sarjaa, siihen kiintyy. Kun sarja tai kausi loppuu, kaikki tunteet purkautuvat: Tekee mieli nauraa ääneen, itkeä ääneen. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Ei ainakaan neljän seinän sisällä. Tahtoo ulos. Tahtoo puhua jonkun kanssa. Miten jokin vain voi loppua odottamatta sitä. Sitä vain huomaa haluavansa kyseistä sarjaa lisää.
Ja niin meni uusivuisikin
Tässä on joitain tarkoin valittuja kuvia uudenvuoden räjähdyksistä. Kuvia tuli räpsittyä paljon ja onnistuneita oli n. 70 kappaletta.
Miksi ihmeessä tähtisadetikkuja ei voi ostaa alle 18-vuotiaat?!? Juu, on se ymmärrettävää, että jotkin pikkulapset voivat söhiä niillä omiin tai kaverin silmiin. Mutta tuskin enää 15-vuotiaat. Tulentekovälinet ymmärrän, mutta miksi ei tähtisadetikkuja?!? Häpeäisi tämä Suomenmaan hallitus. Ja jos on eriäviä mielipiteitä, antaa sen tulla muidenkin korvien kuultaviksi, kun vain omien. Kiitos.
| Tulella leikkimistä. tai pikemminkin sen kanssa tanssimista |
Miksi ihmeessä tähtisadetikkuja ei voi ostaa alle 18-vuotiaat?!? Juu, on se ymmärrettävää, että jotkin pikkulapset voivat söhiä niillä omiin tai kaverin silmiin. Mutta tuskin enää 15-vuotiaat. Tulentekovälinet ymmärrän, mutta miksi ei tähtisadetikkuja?!? Häpeäisi tämä Suomenmaan hallitus. Ja jos on eriäviä mielipiteitä, antaa sen tulla muidenkin korvien kuultaviksi, kun vain omien. Kiitos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)